Pyykkipäivä

Nyt seuraa tunnustus: Minä tykkään pestä pyykkiä. Siis oikeasti tykkään.

Entisessä elämässä keittiön pöydän ääressä heitettiin ilmaan kysymys: mistä tietää, että äiti on kotona? No, siitä kun pyykkikone on päällä. Kai se jotain kertoo.

Nyt kun taloudessa on vain yksi aikuinen, ei pyykkäämiseni ole ihan yhtä maanista. Mutta saman nautinnon se tuottaa. En oikein tiedä mikä siinä minuun vetoaa. Ehkä se on tapa ottaa arkea haltuun ja meillä kaikilla on siihen omat rituaalimme. Tiedän esimerkiksi tyypin joka siivoaa tiskipöydän aina kotiin tullessaan, ja muutaman kerran siinä välissäkin. Se on tapa asettautua olemaan. 

Tietysti on hyvä, että tykkää pyykkäämisestä kun sitä on kuitenkin pakko tehdä. Vaikka pyykki on ikuista, saa se aikaan hallinnan tunteen. Pyykkikori tyhjenee ja puhdasta tulee. Tulee tunne, että että kaikkin on taas hetken järjestyksessä. Siinä illuusiossa on hyvä elää.

 Saatte lisäksi yhden ilmaisen niksi pyykin hallintaan. Älä käytä puhtaan pyykin koria. Voit käyttää sitä apuna kun ripustat pyykkejä kuivumaan. Mutta ei koskaan, ei milloinkaan kuivan pyykin säilyttämiseen. Se on tuhon tie. Been there, done that.

Vaan aina laskosta pyykki suoraan narulta/telineeltä ja vie kaappiin. Näin sinulle ei jää pyykkiröykkiöitä eikä varsinkaan ryppyisiä myttyjä.

Ja kun oikein arkea pukkaa päälle, niin pyykki ei välttämättä ehdi kaappiin saakka vaan siitä on kätevä napata suoraan seuraavan päivän kuteet niskaan.

Iloa perjantaihin, se on tänäänkin pyykkipäivä. Ehkä.

M