maanantai 19. joulukuuta 2016

Ina Westman: Syliin

Miksi luin: Bongasin kirjaston hyllystä ja muistin lukeneeni tästä jonkun arvion. Ja aihepiiri on kiinnostava.

Mistä on kyse: Syliin kertoo tarinaa äitiydestä eri näkökulmista. Kirja on episodi-kirja eli kukin luku kertoo eri näkökulmaa ja eri henkilön äänellä. Tämä ei ole kirja äityiden onnesta, vaan enemmänkin realismista ja siitä miten niin monella eri tavalla elämä voi kuljettaa.


  
Miltä nyt tuntuu: Haikealta, hyvältä, helpottuneelta. 

Ensin muutama sana kirjan rakenteesta. Episodimaiset kirjat, joissa seurataan tarinaa eri kertojien näkökulmasta ovat itselleni aina vähän riski. Mutta tässä teoksessa valinta oli onnistunut ja tarinaa oli helppo seurata. Eli kovin pitkään ei tarvinnut miettiä yhteistä nimittäjää aina kun luku vaihtui. Eli kirjan helppolukuisuuden vuoksi tuntui hyvältä.

Kirja vei hyvin vahvasti niihin äitiyden alkuvuosiin ja kahden pienen lapsen vanhemman väsymykseen. Mieleen palautui elävästi muistikuvia, niin hyviä kun niitä vaikeitakin tunteita ja hetkiä. Kirjasta jäi hyvin vahva tunnekokemus. Tästä syystä siis vähän haikeakin olo.

Mutta myös helpottunut. Että selvittiin siitäkin ja miten helppoa elämä nyt kuitenkin on.




Miksi sinä lukisit: Jos haluat lukea äitiydestä syvällisesti, mutta hyvällä kirjoitusotteella. Kirja oli nopea lukea, mutta herätti paljon ajatuksia. Hyviä ominaisuuksia molemmat.

Juomasuositus: Saat valita. Otatko vahvaa kahvia, koska väsymys. Vai kylmää valkoviiniä, koska helpotus.

M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti