lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lauantaina

Miten mukavia tavalliset lauantait voivat parhaimmillaan olla. No, parhaimmassa tapauksessa saisi nukkua yli seitsemään, mutta ei kaikkea voi sentään vaatia. Pyykkikoneen turvallinen hyrinä, sammiollinen maitokahvia kiireettömästi. Kaupaan poikueen kanssa. Siinä kauppaosuudessa kaikki idyllisyys karisee minun pääni sisältä, mutta kärsivällisesti jaksan opastaa hedelmien punnituksen ja tarran liimaamisen pussin kylkeen. "Äiti, ostetaanko pullaa?" "Joo, ostetaan vaan" Mikä vilpitön hämmästys lapseni kasvoilla.

Saimme vieraaksemme kummitytön ja lasten serkun. Porukalla lunastin myös uimahallilupauksen. Tai oikeastaan Pekko oli sen ansainnut hienolla käytöksellä, ja muutkin pääsivät nauttimaan työn tuloksista. 




Uinnin jälkeen taas hämmennys lapsen kasvoilla. "Äiti, voidaanko käydä vuokraamassa leffa?" "Joo, mennään vaan!"

Eli asianmukaisin eväin lapsille viihdykettä.



Minullakin omat huvit samaan aikaan.





No, autoin minä sitten lapsia karkkien tuhoamisessa.




Tällainen lauantai täällä, toivottavasti teillä on ollut kivaa!

M




perjantai 19. huhtikuuta 2013

Uskalsin

Sitä, milloin ensimmäisen kerran sain idean oman blogin pitämiseen en muista, mutta tämän blogin historiassa on kaksi merkittävää hetkeä. Molemmat liittyvät rantahiekkaan. Nimen piti olla napakka, kiva eikä yhtään imelä. Se keksittiin auringonlaskua katsellessa Tammisaaressa rakkaan ystävän kanssa.

Ensimmäinen varsinainen blogikuva on otettu Pärnussa viime kesänä. Silloin kirjoitin rantahiekkaan tämän "lapseni" nimen tietämättä koska sitä käyttäisin. Mutta tässä se nyt on. Suhtaudun tähän kuin uuteen seikkailuun, vähän jännittä mutta samalla olen lapsekkaan innostunut.
Hurraa, nyt lähtee!




Kettureppu selkään ja matkaan!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Maailma auki

Tervetuloa kurkistamaan minun maailmaani.

Tästä se lähtee, pitkään mietitty projekti. Jostain luin ajatuksen uusista aluista, minä olen uusien alkujen ihminen. Syksyä olen rakastanut aina, minulle se on mitä suuremmassa määrin uusi alku, uusi ja tyhjä kalenteri, kevät uutena alkuna. Jännitys ja odotus siitä, mitähän kivaa tulee tapahtumaan. Lähde mukaan matkalle kanssani.





Kirjopyykki on valokuvia, arkea, juhlaa, elämää, iloa, surua, naurua, hassuttelua, sisustusta, vaatteita, haaveita, unelmia joita tehdään todeksi. Ihan vain elämää ilman kultareunoja.