lauantai 30. elokuuta 2014

Hola hola

Juu en ole lähdössä, tulossa ja edes suunnittelemassa matkaa. Valitettavasti.
Arkitohina on alkanut ihan kunnolla ja sitä myöden aikaa on kroonisesti liian vähän.
Mutta jotain on kuitenkin viime syksyyn verrattuna erilaista. Silloin jännitti, pelotti ja väsytti. Siis todellakin näitä kaikkia.

Nyt on jo kokemusta ja rutiinia enemmän. Kuviot on kaikille tuttuja ja poikien elämä löytänyt oman uomansa uudessa ympäristössä. Nyt on koulu, päiväkoti ja kaverit tuttuja. Helpottaa hurjasti. Ja miten onnellinen olen, että kaikki on oikeasti järjestynyt. Lasten isän kanssa yhteistyö sujuu myös loistavasti. 

Että ehkä paremmin ei voisi oikeastaan ollakaan. Peruspalikat on kohdallaan. Ja pieni kaaos kotona luo vain kodikasta tunnelmaa, eikö vain?!


Voimaannuttavaa viikonloppua. Otetaan rennosti!

M

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Friday I'm in love

Loman jälkeisessä arjen alkamisessa on sitten kuitenkin hyviä puolia. Perjantait. Lomalla kaikki on loputonta sunnuntaita tai maanantaita (vähän riippuen miten loma menee). Mutta melko säännöllistä päivätyötä tekevälle perjantait ovat viikonlopun aloituksen päiviä. Ja jos kulunut viikko ei ole kaikkia mehuja tiristänyt, on tätä päivää mukava juhlistaa jotenkin.

Pikainen siivous kotona, kaupassa käynti, viikoloppukukan ostaminen itselle ja hyvää iltapalaa. Bonuksena sain myös seuralaisen viikonlopuksi <3


 

 Rakastan leikkokukkia ja ostankin niitä itselleni aina silloin tällöin. Yleensä nappaan kimpun ruusuja tai neilikoita ruokaostosten yhteydessä, mutta nyt kävin paikallisessa kukkakaupassa. Ja mukaan tarttui vain yksi kukka. Tosin sitäkin näyttävämpi. Ihana!



Radio päälle, tilkka viiniä ja iltapalan valimistukseen. Listalla chili-feta-lihapullia, valkosipulileipää ja hedelmäistä halloum-salaattia.



Ehkä paras tapa viettää perjantai-iltaa. Ajoissa nukkumaan ja aamulla rauhallinen herääminen uuteen päivään. Me like!


M









maanantai 11. elokuuta 2014

Majassa

Koska täällä rentoiltiin kesälomalla myös parveke muuttui majaksi. Yhtenä hetkenä joku sai idean että parvekkeelle voisi tehdä majan. Siitä se ajatus sitten lähti. Peittoja, tyynyjä ja luovaa suunnittelua. Ja katso, maja oli valmis. Tai ensimmäinen versio. Koska se muuttuu päivittäin. Pitkään pojat siellä leikkivät ja puuhailivat jotain omiaan.





Lisää älykkäitä väläyksi oli luvassa. "Äiti, voidaanko me nukkua yö täällä majassa?" "Senkun".

Okei, myönnän. Minulla oli epäilykseni alustan kovuuden ja yleisen nukkumismukavuuden suhteen. Mutta pidin suuni kiinni ja nautin lasten innostuksesta. 

Tuli ilta ja nukkumaan menon aika. Vaatetta puettiin ja pipotkin laitettiin päähän kun oli vähän viileää tuo suomalainen kesäsää. Selvästi oli jännää ja trafiikki oli melkoinen. Minä jätin lapsukaiset sinne kuhisemaan ja menin itse nukkumaan.

Jossain vaiheessa heräsin siihen, että sänkyyn kömpii sakkia. Unia jatkettiin.
Aamulla Isompi heräsi ja kyselin heti kuulumiset majassa nukkumisesta. Nukuitteko siellä, oliko kylmä jne. Olin kuulemma kysynyt samat asiat yöllä. Ja kysynut lisäksi "Onko tämä unta?" Aika unessa taisi äiti olla :)



 No mikä oli sitten lopputulos. Eivät olleet edes nukahtaneet majaan, ilmeisesti olosuhteet eivät olleet suotuisat nukkumiselle. Ei ollut kuitenkaan kylmä. Ja sisälle oli tultu klo 0:30. Että näin meillä chillailtiin lomalla. 

Mutta lapsilla oli kuitenkin pieni seikkailu, vaikka ihan suunnitelmien mukaan ei mennyt. Ehkä se tekeekin seikkailun, yllättävät käänteet ja uudelleen orientoituminen. Mikä seikkailu sellainen on jossa kaikki menee käsikirjoituksen mukaan?


 Olohuoneessa lattialla olevat peitot ja tyynyt johtuvat siitä, että unta oli yritetty myös siinä. 

Seikkailuhenkistä viikkoa teille!

M