perjantai 27. joulukuuta 2013

Olla vain

Oliko tänään joku joulun pyhäpäivä, tavallinen arkipäivä vai mikä? Ihan sama. Ehkä yksi vuoden parhaista päivistä kuitenkin. Ja mikä tekee päivästä parhaan? Se, että ei tapahdu oikeastaan mitään erikoista.

Poikaset ovat olleet liikuttavan yksimielisiä leikin suunnasta, uusilla legoilla on leikitty aamusta saakka, yhdessä. Minä kävin nopeasti täydentämässä jääkaappia eikä tehnyt yhtään mieli mennä mihinkään alennusmyynneille. Tihkusateessa kävin lenkillä (edelleenkin pojat leikkivät). Vähän ruokaa, vähän kahvia, sängyssä lukemista, kotona hissuttelua. 

Leikit jatkuivat ja jossain vaiheessa huomasin, että kaikki julkiset tilat oli valjastettu leikin areenaksi. Oli junarataa, lego kaupunkia, lego-ukkojen kesämökkiä, keittiönpöydällä askartelua. Puuhasimme omiamme, mutta olimme yhdessä.
 Parhautta.

Kiitollisuutta.



Huomenna jatkuu.

M

 

torstai 26. joulukuuta 2013

Löytynyt, episode I

Joskus ei tarvita paljon. Asiat jotka ovat itselle suuria voivat toiselle olla vähäpätöisiä. Joskus lehtiartikkelin lukeminen voi olla merkittävää. Näin kävi minulle tässä taannoin.
 Takana on raskas, raskas vuosi. Oikeastaan parikin. Olen ollut hukassa ja eksyksissä, tuntuu kuin olisin kadottanut oman itseni jonnekin. Sitä olen myös lähtenyt etsimään, vaikeimman kautta. Monen mielestä olen tehnyt väärin kun olen kuunnellut sydämeni ääntä. Vastatuuleen menen, siitä ei ole epäilystäkään. Ymmärtäjät ja rinnallakulkijat ovat olleet harvassa, mutta heitäkin on.

Mutta muutosta tapahtuu, hiljalleen. Välillä otetaan askel eteen ja kaksi taakse, joskus harpataan loikalla eteenpäin. Löydän uutta ja löydän hyviä asioita entisestä

Kirjoja ja tarinoita olen rakastanut aina. Ilman luku-harrastusta en olisi päässyt kaikkiin niihin paikkoihin, joita tarinat ovat minulle tarjonneet. Mutta on arkea, kiirettä, väsymystä, velvollisuuksia. Mutta niin kuin usein, hyvät asiat löytyvät sattumalta, ihan tuosta vaan, mitään aavistamatta.

Luin Suomen Kuvalehteä. Ja kas, siellä olin minä. Tai no en se minä ollut vaan juttu, johon samaistuin. Siinä 34-vuotias eronnut kahden lapsen äiti kirjoitti lukupäiväkirjaa vuoden. Ja minkä huikean määrän hän oli ehtinyt lukea vuodessa. Sain kimmokkeen. Minä aloitan sen taas, lukemisen. Lukemista en sinänsä ole koskaan lopettanutkaan, mutta nyt päätin tehdä siitä taas systemaattista ja monipuolista. Ja eikun verkkokirjastoon tekemään huiman pitkää varauslistaa kaikista niistä kirjoista, joita en ole vielä lukenut.

Löysin. Ja voi sitä löytymisen riemua. Kuin kotiinpaluu. 




M




maanantai 23. joulukuuta 2013

Ihanaa ja rentouttavaa joulua

Näillä Heli Laaksosen viisailla sanoilla toivotan teille mitä parhainta joulun aikaa!
 
**************************
Joulupatja o mu omakeksimä perinne, mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil, ketkä tahto viättä lepojoulu.
Joulupatja tehrä nii, et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines. Ympärs asetella ruakka (mitä ei ole itte tehty vaa myyjäisist ostettu tai jonku ahkeran jouluihmisen laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onki sattunu saama.

Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak, käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja ojennella kätt kohren konvehtei. Viarai ei saa tul käymä, eikä itte kuulu käyrä missä.

Ei ol väli onk yksinäine, parilline taik perheline - joulupatja o joustava ratkaisu. Ku siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.

-Heli Laaksonen

****************************************








M

Nyt se alkaa...

Vielä viimeiset puuhat sitten kun lastenhuone hiljenee. Pientä puuhaa riittää aina, onneksi huomenna suurin ponnistus on puuron keitto. Sitten vain olen ja nautin, olen ja nautin, olen ja luen, olen ja olen itselleni hyvä.

Tänään kaupassa käynnin lisäksi pieniä jouluisia askareita kera apureiden. Joista toinen vesirokossa, tämä tulee olemaan se joulu joka muistetaan isomman vesirokosta. 

Ja hei, arvatkaa mitä? Piparkakkutalo on valmis! Hurraa-huuto ja taputuksia. Tein sen viime yönä ja jätin pöydälle. Aamulla kuulin unen läpi iloisen yllättyneitä kommentteja.
Tämmöne siitä sit tuli.






Pienemmän mielestä vuoden top 3-päiviin kuulu se, jolloin saa tämä mökin syödä. 

Eilen leivottuja pipareitakin päästiin taas koristelemaan. Samainen pienempi kyllä innokkaasti koristelee, mutta tykkää syödä ihan naturaaleja.

On tarkkaa puuhaa.






Kuusi sai myös koristeet, ehdoton joulutunnelman tuoja.
Siinäkin oli innokkaat apurit.
 






Iltavalaistus.



Tunnelmallista aatonatto-iltaa kaikille meille!

M

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulua talossa

Arvatkaa onko se piparitalo edelleen kokoamatta, no on? Mutta on tässä kuulkaas saatu kaikenlaista muuta aikaiseksi. Koko päivän olen jotain tehnyt. Kävin ruokakaupassa tekemässä joulun hankintoja (mää mitään listaa ollut tehnyt, siinä samalla suunnittelin), ostin joulun kukkaset itselleni. Ja siivonnut. 

En uskalla edes tunnustaa koska täällä on viimeksi siivottu kunnolla. Eli mun joulusiivous on se, mitä toiset pitävät viikkosiivouksena. Mutta ainakin täällä näkee työnsä tuloksen.


Siivouskaveri

Lahjapuoli on hyvällä mallilla eli kaikki hankittu ja asianmukaisiin kääreisiin laitettu.
Kävin myös noutamassa pakettiautomaatista sinne tulleen lähetyksen ja purin sen pukki-valmiiksi. Okei, vähän oli pakko tunnustella mitä siellä voisi olla. Mutta ei selvinnyt. Ihana kun on aattona ainakin yksi ylläri. Muuten taitaa olla aatto aika vähälahjainen. Eniten sitä kuitenkin nykyään nauttii lasten riemusta.

Paketointi-musiikkina jouluklassikko jo vuosien takaa. Tämä on se, mikä tuo joulun.




Lasten riemusta puheen ollen. Eniten on ilmassa jännitystä. Pojista pienempi joka nukkui viime(kin) yönä minun vieressä heräsi klo 5 ja kysyi: "voiko jo mennä avaamaan joulukalenterin". Ei voi, pää tyynyyn nyt on vielä yö. Toinen sankari oli herännyt 5.30. Että ihan vain vähän jännittää. 


Voimia viimeisiin päiviin!



M

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Nytpä tahdon olla mä...

... pienen mökin laittaja. Mistä ihmeestä se tuli? Ja miten ihmeessä se jopa totutui. Nimittäin ajatus piparkakkutalosta. Jos ei meinaa jaksaa laittaa joulukortteja, miten sitten tehdä piparitaloa. Mutta niin siinä vain kävi. Osat on paistettu (tähän sopii parhaiten kaupan taikina, varsinaiset piparit leivon aina itsetehdyllä). Pojat auttoivat koristelussa ja harjakaiset on vielä pitämättä. 







Jotain suunnattoman kiehtovaa näissä piparitaloissa on. Lapset on ihan täpinöissään. Ja settiin kuuluu se, että sitä katsellaan ja toiveikkaanan kysellään "koska saa syödä". Sitten kun mökki hajoitetaan ja annetaan lupa rouskuttaa, sen arvo on jo kokenut inflaation. Mutta aina yhtä hienoja ne ovat. Vähän vinksallaan, sormenpäät palaneena, mutta mieli hyvä, lämmin ja hellä (kunhan lapset pysyvät kaukana pystyttämistalkoiden aikana).


Kuvausassistentti halusi myös ketun kuvaan.

 Ihanaa iltaa teillekin
<3


M

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jospa sittenkin

Kuten aikaisemmin tuli ilmi, aloitettiin tässä huushollissa joulu jo aikaa sitten. Mutta, mutta. Se jäi ikään kuin siihen. Pipareita leivottiin, syötiin ne loppuun ja koko homma tyssässi siihen. On ollut taas pari muuttujaa. Töissä hankala tilanne, judo-kisaa, lasten pikkujouluja, lukematon määrä muistettavia asioita tonttulakeista, pikkujoululahjoista yms.

Mielessä kävi jo, että nyt jää joulukortit lähettämättä tänä vuonna. Ei vaan jaksaisi. Mutta jostain se tunne tuli. Hiljaa hiipimällä. Että eikun osoitetta korttiin ja kortit postin vietäväksi.



Oli minulla joku hieno ideakin korttien askarteluun, mutta jätin sen varastoon odottamaan sitä toista joulua. Ei kuitenkaan hätää, onneksi minulla on mainiot pojat.

Tapahtui muutama viikko seuraavaa. Aamulla arjen pyörteeseen lähtiessä pienempi pojista totesi, että haluaisi askarrella. No, arvaatte varmaan, että minulla oli aamulla 7.50 aivan muut mielessä kuin askartelu." No, niin reippaasti nyt, pitää ehtiä töihin, haalari päälle, ei ole koko päivää aikaa, äitin täytyy mennä..." Ja kaikki väsyneitä, kuten arvata saattaa.

Töissä on jo hiljaista tähän aikaan vuodesta ja päivällä totesin, että hitto. Jos minulla on mahdollisuus lähteä töistä aikaisemmin ja askarrella lapseni kanssa, niin silloin se on tehtävä. Eli työkamat kasaan ja hakemaan lapsi aikaisemmin.

Tyhjensin keittiön pöydän, laitoin kaikki kotoa löytämäni askartevarusteet pöydälle ja ei kun luovuus kukkimaan. Kortteja tuli poikien kätösistä yhteensä aikamoinen pino. 
Se oli hieno hetki.

Vaikka väsyttäisi, nautitaan silti pienistä joulun odotuksen tunnelmista!

M
 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ruotsalaisessa sisustusmyymälässä

On varmaankin tullut selväksi, että tykkään retkeillä. No, retkiä voi tehdä niin moniin kohteisiin. Yksi mainio retkikohde on Ikea. Oltiin ko. kaupasta sitten mitä mieltä tahansa, niin oma paikkansa sillä on ainakin minun kodissani. Koska olen jo vuosia asunut maantieteellisesti sijoitettuna lähelle Ikeaa, on sinne lähdetty lähinnä kuten ruokakaupaan eli ostoslista kädessä. 

Tälläkin kerralla oli lista mukana, mutta samalla piti vähän suunnitella säilytysratkaisuja. Olen kuullut lapsista, jotka jäävät leikkipaikkaan ja siellä tyytyväisenä touhuavat sillä aikaa kun aikuiset tekevät ostoksia. Minun kohdalle ei sellaista kokemusta ole sattunut. Ei koskaan. Nämä minun jälkeläiseni eivät ole sitä sorttia. Enemmän sellaista äidin lahkeessa olevaa.

Mutta hienosti menee näidenkin kanssa. Otetaan vain retkiasenne mukaan. Eli ensin kävellään ja katsellaan maisemia ja sitten syödään eväät. Tällä kertaa oli välietappi, kun kävijöille tarjoiltiin glögiä ja piparia.


Verensokerit ylös ja vähän hulluttelua :)



Yhdessäoloa, tämäkin.





Ja lopuksi ne eväät: hodarit ja jätskit.

M

torstai 12. joulukuuta 2013

Apulainen

Viikonloppuna Hesarissa oli kolumni siitä, miten elämä helpottaa kun lapset ovat jo koululaisia. Allekirjoitan tuon täysin. Minusta 9-vuotias on ihan huippu tyyppi. Koulurutiinit sujuvat jo hyvin ja muistaa useimmiten itse liikuntatunnit yms. On utelias ja kiinnostunut erilaisista ilmiöistä (okei, välillä rasittavuuteen saakka). 9-vuotiaan kanssa voi jo puhua jotenkin tasavertaisesti. Tämä kaikki korostuu kun vastapainona on 5v, joka on vuorotellen isotteleva uhoaja tai puhumaan kyvytön pikkuvauva.

Meillä 9v on kovin halukas auttamaan. Ja erityisesti kaikki keittiöpuuhiin liittyvä on kiinnostavaa. Tyhjennämme yhdessä astianpesukonetta, katamme pöytää ja leivomme. Leipomista olen jossain määrin harrastanut useinkin lasten kanssa (vaikka yksin se sujuu nopeammin ja kätevämmin). 

Itsenäisyyspäivää juhlistimme hyvällä ruualla ja lapsen tekemällä jälkiruualla. Hän oli itse katsonut omasta keittokirjastaan ohjeen jota halusi testata ja äiti lähinnä avusti. Hienosti sujui ja hyvää tuli. 


Tässä valmistelevia toimenpiteitä. 






Pienemmällä omat puuhansa ja jouluvalmistelunsa.



Hiljalleen syntyy valmista.


Ja tuloksena nimensä mukaisesti taivaallinen omenapaistos.
H-Y-V-Ä-Ä!



Maistuvaa loppuviikkoa sulle ja mulle!

M

torstai 5. joulukuuta 2013

Jokapäiväinen leipämme

Leipä on hyvää. Tuore leipä se vasta hyvää onkin. Tuoreessa leivässä on jotain käsittämätöntä taikaa, miten se voikin maistua niin hyvältä. Tämän päivän kauppareissulta kotiutuessa pojista isompi auttoi tyhjentämään kauppakassia. Hän sai käsiinsä paketillisen tuoretta ruisleipää ja nuuskutteli sitä ja totesi sen tuoksuvan ihanalta. Mutta tuore kaura-pellavaleipä se vasta ihanaa olikin. 

Keittoa lämmitellessä söimme yhdessä tätä tuoretta leipää runsaalla levitteellä. Siinä jos missä ollaan perusasioiden äärellä.


Nykyään minun perjantaiherkku onkin tuore leipä ja valkohomejuusto. Ja nyt on melkein kuin perjantai eli näillä siis loppuilta.

Ps. Meillä näytti eteinen tänään tältä... Tarttisko tehdä jotain?!



Lepo vaan. Sulle ja mulle.

M

torstai 28. marraskuuta 2013

Kirnauskis

On kuulkaas ollut touhua ja ehkä kiirettäkin. Onko teilläkin? Mutta tiedättekö mikä on huippua? No, se että huomenna on perjantai. Tätä on taas odotettu. Viikko on ollut megalomaanisen pitkä ja raskaskin. 

Blogi on ollut ihan hunningolla, yritän taas tsempata tämänkin suhteen. Tosin aika on kortilla ja sitä kaikkee, kyllä te tiedätte. Viime viikonloppuna aloitettiin joulu tässä kodissa ja siitä lisää seuraavalla kerralla.

Koti on jotenkuten siivottu huomista varten. Töiden jälkeen pieni kauppareissu, ulkoilua, saunomista, perjantaievästä ja sohvalla olemista. Parhautta, sanon minä. Mutta yksi yö pitää vielä nukkua ennen sitä. 

Eli hyvää yötä, kauniita unia ja oman kullan kuvia <3





- M -

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Reissattu on

Kotona taas. 
Etäisesti ymmärrän niitä, jotka joutuvat työnsä puolesta matkustamaan paljon. Minä teen työni vuoksi muutamia päivän tai kahden reissuja Helsinkiin ja kyllä niissäkin jo tottuu hotellielämään. Hotellien aamiaiset eivät enää aihetua sen suurempia intohimoja ja hotellihuoneet ovat pääsääntöisesti kolkkoja ja tylsiä varsinkin jos yöpyy yksin. Usein on kollega jakamassa huoneen.

Aamut alkavat varhain, yleensä ensimmäisellä junalla joka lähtee 6.30. Junassa on sinänsä ihan kiva matkustaa, ja suurempia viivästyksiä ei minun kohdallani ole tullut. Ja nykyään vr:n henkilökunta osaa ottaa tilanteet hyvin haltuun. 

Työkassi täynnä tavaraa. Ja tietysti termosmuki, itse keitetty kahvi on aina parasta.

Päivät ovat hyvin tiiviitä ja istua saa kyllikseen, ensin junassa ja sitten kokouksissa. Se on välillä hyvin puuduttavaa. Mutta parasta on tavata kollegoita ympäri Suomea. Tässä on vajaassa kolmessa vuodessa on ehtinyt kertyä ihania työtuttavuuksia, joita on aina yhtä mukava tavata. Joskus lähdetään viettäämään iltaa, mutta useimmiten ei jaksa. Ne illan viettojen jälkeiset kokouspäivät ovat melko tuskallisia. 

Kun reissaa, niin aina jotain sattuu ja tapahtuu. Tänä aamuna ihmettelimme huonekaverin kanssa missä on toinen huoneen avain. Totesimme, että pärjäämme aamupalalla ja yhdellä ja että kyllä se jostain löytyy. Ja löytyihän se, hotellihuoneen ovesta :) Vain Suomessa voi nukkua yönsä turvallisesti avain huoneen ovessa.




Mukavia hetkiä uuteen viikkoon!

M

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Irtiotto

Jos tarjotaan tilaisuus pieneen irtiottoon arjen keskeltä, on siihen ehdottomasti tartuttava. Sitä arkea ja sen haasteita se ei poista, mutta virkistää ehdottomasti. Hyvää ruokaa todellakin riittävästi, pitkä yöuni ja olemista ilman pakkoa ja aikataulua. 

Kohteena suuri rakkauteni ja entinen kotikaupunki, Helsinki.


 Mitään suurempaa agendaa ei ollut, mutta pitihän sitä ainakin täällä käydä. Ja ei, tällä kertaa ei lähdetty ihan tyhjin käsin pois. Löytyi sieltä jotain pientä joulupukin konttiin.
 


Joulua oli jo kaikkialla, sitä ihanaa tunnelmaa ja fiilistelyä. Minä niin vain rakastan joulua ja sen odottamisen tunnelmaa.





Jouluihmisen tärkeä pyhiinvaelluskohde on tietysti Stokmannin joulumaailma. Se on aina yhtä ylenpalttinen ja kimaltava.







Näissä lumisadepalloissa on aina jotain hyvin lumoavaa.

 Ehdottomasti sympaattinen katumuusikko



Lopuksi kaffelle virkistymään ja lepuuttamaan jalkoja. Cefe Esplanadiin voi aina luottaa.



 Mieli virkeänä on helppo hymyillä.



Lopuksi onnittelut vielä kaikille isille, olette päivänne ansainneet!

 

M

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kahvikissa

Minä rakastan kahvia.
 Addiktio on päässyt siihen vaiheeseen, että kone ei käynnisty ilman kahvia. Rutiineihin kuuluu aamun kahvin lataaminen illalla valmiiksi. Ylellisyyttä on napsauttaa keitin päälle ilman säätämistä veden ja mittailujen kanssa. Onneksi lapseni myös ymmärtävät, että äiti on ehdottomasti säyseämpi kahvimukin jälkeen. Niinpä ei ole vaikea viikonloppuaamuna (jos se ennalta lataaminen on kuitenkin jäänyt välistä) rekrytoida pojista isompaa keittämään kahvia tai ainakin tuomaan sänkyyn heräämiskahvi. Joskus se läikkyy ja mittasuhteet ei ihan justiinsa, mutta ajatus ja toisen huomioiminen lämmittää mieltä.

Heräämiskahvi on juuri se päivän suurin nautinto (nukahtamisen jälkeen). Aamun ensimmäinen kulaus lämmintä maitokahvia, sen jälkeiset mukilliset vain jäljittelevät nautintoa. Tai no joo, joskus jos päivä on mennyt vähäisellä annostuksella, iskee kahvijano. Sellainen tila, jossa koko mukillisen juo yhdellä istumalla ja toteaa, että olipa hyvää.



Kahvi itsessään on nautinto, mutta välillä asianmukaiset lisukkeet kruunaavat hetken. 


Virkistävää viikkoa sulle ja mulle!

M

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pidä itsestäsi huolta

Ei, tämä teksti ei sisällä linkkiä Matin ja Tepon otsikon mukaiseen kappaleeseen. Ihan niin synkkää ei nyt sentää ole.
Mutta asia on tärkeä. Itsestä huolehtiminen. Kukaan muu ei sitä puolestani tee, joten on oltava aktiivinen ja aloitteellinen itse. Tässä asiassa terve itsekkyys on vain hyväksi. 

Mitä ihmettä se sitten on, se itsestä huolehtiminen? Jokaisen täytyy löytää oma tapansa ja ne omat jutut joista saa iloa, virkeyttä ja voimaantumista. Mutta, koska olen myös ehdottomasti nautiskelija, pitää elämässä olla myös nautintoja. Askeettisuuteen minulla ei ole mitään taipumuksia.

Tässä joitain ajatuksiani.

Oma lauma kasassa ja aikaa olla yhdessä.



Ladylle tyttömäisyyksiä.



Inspiroitumista. 
Toteutuminen on sitten toinen juttu.



Fyysistä hyvää oloa. Aloitin aamulenkkeilyn. Aika on kortilla eikä kukaan sitä minulle tule tarjoamaan. Niinpä tyttö otti ohjat omiin käsiin ja mietti mistä sitä aikaa oikein saisi. No, ainoa vaihtoehto on aamut. Parina aamun viikossa kello soi kuudelta, lenkkikamat niskaan ja tehokas aamuhölkkä. Aika hieno fiilis aloittaa päivä.

Lenkkareissa vaihtamalla todellakin paranee.

Hyvä ruoka hellii aina, varsinkin kun sen on tehnyt joku toinen.



Ja elämässä pitää olla myös aikaa olla käsi poskella pohtien, ihmetellen ja haaveillen. Katsellen kaukaisuuten ja nähden siellä mahdollisuuksien meriä.



Lempeää viikon alkua teille!

M