maanantai 29. heinäkuuta 2013

Päivää Porvoosta

Loman viimeisiä viedään, viikon päästä on ensimmäinen työpäivä takana. Mielessä haikeutta kesän päättymisestä, mutta myös aavistus tuttua syksyn odotusta. Ihan vielä en ole valmis kesää hyvästelemään, eikä siihen onneksi ole tarvettakaan.

Viime viikko oli mainio. Lapsen saivat nauttia mökkielämästä isovanhempien kanssa touhutessa ja minä sain hengähdystauon ja aikuisen lomaa ilman jatkuvaa ohjelman ja ruoka-aikojen miettimistä. Ja parasta tässä "omassa lomassa" on mahdollisuus yllätyksellisyyteen. Aamulenkki ja päätös kevyen lenkin (just joo, se mikään kevyt ollut) jälkeen lähteä ex tempore-reissulle Porvooseen.

Vähän evästä kettureppuun ja eikun reissuun. Tässä teille kuvasatoa ja tunnelmia helteisestä Porvoosta heinäkuussa 2013.






Pieni suklaatehdas on Porvoo-visiittien must-kohde. Päivän ohjelma rakentui putiikkien maltilliseen koluamiseen, ympäröivän miljöön ihasteluun ja syömiseen. Kaikkea tätä oli kylliksi.

Blogger ja mun kone eivät nyt halua tehdää yhteistyötä eli lisää kuvia toisella kertaa.

Jatkoa odotellessa!

M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti