Ihmetteleekö joku, jos totean, että meinasi tulla tämänkin homman kanssa kiire ja hoppu. Tai ehtiihän sen vielä vaikka uusiksi ottaa, mutta kun siitä tulee niin kiva joulufiilis. Siis pipareiden leipomisesta. Koska teen taikinan aina itse, pitää hommaan ryhtyä ennakoiden edellisenä päivänä. Viikonloppuna en vain jaksanut tätä ennakointia ja nytkin vähän pakotin itseäni. Ja taikinan taivaallisen maun hekumoinnin avulla jaksoin toimeentua.
En tiedä maistuuko mikään tässä maailmassa niin taivaalliselta kuin tuo taikina. Mutta kyllä vain sitäkin voi syödä tarpeekseen. Taikinaa melko rouheina palasina maistelleena voin todeta olevan tyydytetty tämän osalta. Ainakin hetkeksi. Sillä apulaiseni kanssa pakastimme taikinaa vähän, pahan päivän varalle :)
Edellisessä postauksessa mainitsin jouluperinteestäni joulukorttien osalta. Myös tähän puuhaa liittyy perinne. Aina on yksi pellillinen liian kauan uunissa. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Ihan eivät piloille palaneet, mutta en niitä vieraille tarjoaisi. Syön yksin iltapäiväkahvien kaverina.
Edellisessä postauksessa mainitsin jouluperinteestäni joulukorttien osalta. Myös tähän puuhaa liittyy perinne. Aina on yksi pellillinen liian kauan uunissa. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Ihan eivät piloille palaneet, mutta en niitä vieraille tarjoaisi. Syön yksin iltapäiväkahvien kaverina.
Oi oispa ihmisellä joulu ainainen!
M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti