perjantai 5. syyskuuta 2014

Kulttuuria

Tampereen hoodeilla on tullut asuttua jo hetken aikaa, mutta paljon on vielä kotiseutu nähtävää. Yhden rastin sai tässä taannoin laittaa kun kävin seuralaisen kanssa Vapriikissa.
Parhaat asiat tapahtuu usein pyytämättä ja yllättäen, niin tämäkin reissu oli ihan ex tempore.

Ensin kävimme syömässä herkullista nepalilaista ruokaa ja sen jäkeen suunnistus kohti Vapriikkia. Koska aikaa oli vähänlaisesti, katsoimme vain yhden näyttelyn. Samalla lipulla saa kiertää kaikki näyttelyt. Lisää tietoa Vapriikista löydät täältä

Ja meillä kävi hyvä tuuri. Saavuimme paikalle noin 10 min ennen opastetun kierroksen alkua.

Ja näyttelykin oli aika nappi valinta, vai mitä?


Täytyy sanoa, että tietyt asiat ovat pysyneet melko samoina vaikka vuosituhannet ovat vaihtuneet. Kaunistautuminen on ollut ikiaikaista.

Tässä teille hieman kuvasatoa kulttuurikierrokselta, olkaa hyvät!







Näyttelyssä sai myös kuvauttaa itsensä Venuksena, pitihän se tietysti tehdä. Vaikka ihan yhtä viehko ei malli ole kuin alkuperäisessä maalauksessa :)


Kokemus oli hieno ja varmasti tulee käytyä uudestaan.

Kulttuuriterveisin
 M

2 kommenttia:

  1. Hauskaa! Joskus kantsii tehdä itselle vieraampiakin asioita. Mä kävin myös kesällä taidenäyttelyssä (Pietarilaista nykytaidetta) ja luuhasin näyttelyssä tunti tolkulla. Jäin katselemaan, miettimään ja oli vapauttavaa olla ajattelematta sen hetkisiä murheita tai arkisia asioita. Voimauttava kokemus, varsinkin kun ei ladannut suuria odotuksia.

    VastaaPoista
  2. Taidenäyttelyt ja museot on siitä kivoja kun niissä voi nimeomaan luuhata. Eli luvan kanssa olla tekemättä oikeastaan mitään :)

    VastaaPoista