keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Parvekkeen syysasu

Edellisessä postauksessa lupailin kuvia parvekkeen syysasusta. Yksi kivoimpia asioita asunnossamme on lasitettu parveke. Käyttö alkaa aikaisin keväällä ja jatkuu myöhäiseen syksyyn. Näin syksylläkin parveketta voi vähän sisustaa kun ei tarvitse pelätä sisään tulevaa sadetta. Nautin siitä kun voin sohvalla juoda kahvia vilttiin kääriytyneenä. Suunnittelin jo glögikauden avajaisia ulkona. Sitä varten pitää leipoa jotain, luonnollisesti :)
 



Kuvia ottaessani tajusin, miksi en ole sisustusbloggari. Ei ole ihan helppoa ottaa hyviä sisustuskuvia. Varsinkin pienessä tilassa ja ilman sopivaa objektiivia. Mutta jotain käsitystä näistäkin saa. Yllä olevassa kuvassa näkyy parvekenäkymä ja se takana siintävä Pyhäjärvi.


 Kukkien hankinnassa yritin olla maltillinen. Yleensä yliarvioin tarpeen ja kukkia on hieman liikaa parvekkeen kokoon nähden. Nytkin olisi kyllä pärjännyt vähemmällä, mutta näillä tekee niin helposti kivan tunnelman. 
Mutta kynttilöitä ei voi täälläkään olla liikaa.


Keväällä ostettu sohvakalusto osoittautui ihan loistavaksi hankinnaksi. Sen avulla parvekkeesta on saatu  mukava löhöilypaikka jossa lapsetkin viihtyvät. 


Lampaan taljat, viltit ja tyynyt etsin varastosta.  Eikä aina tarvitse lähteä ostamaan uusia juttuja, käy vain ensin penkomassa kaapin perukat ja katsoo mitä sieltä löytyy. Kuten sisälläkin, tekstiilejä vaihtamalla saa ihan erilaisen tunnelman. Ja sitä tunnelmaa syksyssä rakastan.





Tunnelmallista viikon jatkoa teillekin!

M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti