sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Viikonloppuna

Oli ajatus taltioida viikonloppua kameralle, mutta toteutus jäi vähän puolitiehen. Ulkona pyrytti lunta ja muutenkin ei ollut kovin kuvausorientoitunut fiilis. Keskityin enemmän nauttimaan olemisesta. Tässä kuitenkin pieni viikonloppuraportti aikuisten viikonlopusta kaupunkiasunnolla.

Perjantai-illan olin yksin. Oli aika rentouttava kokemus olla yksin, mutta ei omassa kodissa. Sain puuhailla omiani, mutta ei ollut kotitöitä ja muita velvoitteita. Eli täydellistä olemista. Blogisurffailua, Klikkaa mua-sarjaa dvd:lta, sukan kutomista ja kynttilän valossa istumista.


Lauantaiaamuna sai nukkua pitkään ja herätessä oli ihana huomata lumen kuorruttaneen kaiken alleen. Lumipyryssä suuntasimme cityyn hoitamaan ostoksia. Parissa kivassa putiikissa tuli käytyä, mutta itsellä ei ollut tarvetta ostaa mitään. Seuralainen kyllä löysi päheen sohvatyynyn.

Aikuisten viikonloppuna voi vähän irrotella, ja kävimme juomassa glögit kaupungilla. Ihanasti lämmitti ja toi lisää joulun tuntua. Aika vähän on glögiä tullut vielä juotua, mutta eiköhän tämäkin saada korjattua vielä.



Lauantai-ilta kului ruokaa laittaen ja elokuvaa katsellen. Rento päivä ja mahtavaa oli saada nukkua taas pitkään. Voiko parempaa olla kuin kääriytyä peittoon ja nukahtaa. Eipä juuri!

Sunnuntaina illalla pojat saapuivat hyväntuulisina kotiin. Koristelivat pipareita ja minä tein iltapalaksi pizzaa. Sellaista tavallista, rauhallista ja mukavaa.
Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko. Viimeinen arkiviikko ennen joulua.

Viisi aamua lomaan!

M

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogiisi jonkun toisen blogin blogilistan kautta ja luin eilen jo monta postaustasi. Jatkan lukemista vielä taaksepäin mutta vaikuttaa tosi kivalta ja aidolta :) Jos jossain vaiheessa tulee aihepula, niin tee postaus kuka olet, joku sellainen esittelypostaus itsestäsi :) Kiitos ja hauskaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Kiva kun löysit tänne. Esittelypostaus on hyvä idea, kiitos vinkistä. Tänne on ehkä eksynyt jo muitakin lukijoita kuin pelkkiä tuttuja joten esittely on varmasti paikallaan.
    Ihanaa joulun aikaa myös sinulle!

    VastaaPoista