perjantai 2. tammikuuta 2015

Innostusta ilmassa

Jotenkin muistan vuoden takaa saman tunteen. Kutkuttava ja innostunut. Olen ollut aikaisemmin sitä mieltä, että syksy on uuden alku ja silloin kääntyy uusi lehti kesän jälkeen. Mutta nyt vuoden vaihteesta on tullut ehkä merkittävämpi tässä suhteessa. 

Iski inspiraatio tehdä jotain, edes jotain. Suunnitelmissa tehdä ruokia pakkaseen niitä kiireväsy-päiviä varten. Nyt uunissa on näkkäri ja seuraavaksi sinne menee mysli. Muutenkin voisi taas kahlata ohjeita läpi ja löytää sieltä uusia suosikkeja ruokalistalle. Hyvä ruoka parempi mieli. Hyvin suunniteltu, toimivampi arki.



Mielessä muhii myös tavoitteita tälle vuodelle, mutta ne ovat vielä vähän hahmottomia. Siihen tarvitaan kyniä ja paperia, muuten ei suunnittelu onnistu. Osa vuodelle 2014 asetetuista tavoitteista toteutui, osa ei. Eli jotain jää myös tälle vuodelle. Ei tullut maailma valmiiksi eikä varmaankaan tänäkään vuonna.


Jatketaan etsimistä ja löytämistä!

M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti