keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Joskus sitä vaan on aikaansa edellä. Olin varannut tämän kirjan ennen kuin Finlandia-palkinnon ehdokkaat oli julkaistu. Ja kas, tämä olikin ehdokkaana. Hetken ajattelin olevani kovinkin kultturelli. Ja sattui vielä niin, että sainkin kirjan työkaverilta lainaan. Vapautin varaukseni jonkun toisen käyttöön.


Miksi luin: Olin kuullut (=lukenut) kirjasta kehuja. Kirjat valikoituvat lukemistooni yleensä jonkun suosituksen kautta. Kerään myös muistiin kehuttuja kirjoja kalenteriini. Bongaan netistä, blogeista tai lehtien arvosteluista. Jos en kirjaisi niitä ylös, unohtaisin suurimman osan.

Mistä on kyse: Kirjassa kerrotaan saman suvun historiaa neljän eri ihmisen näkökulmasta. Tarina alkaa vuodesta 1895 ja päättyy vuoteen 1996.

Miltä nyt tuntuu: Tuntuu siltä kuin aina hyvän kirjan jälkeen. Ei tämä mikään tajuntaa räjäyttävä ollut, mutta teema oli mielenkiintoinen ja kerronta piti otteessaan. Pidin myös tarkasta aikalaiskuvauksesta. Kirjassa kuvattiin arjen näkökulmasta sotaa ja erityisesti sodan jälkeistä jälleenrakentamista. Tosin pääosassa se ei ollut, mutta vahvasti mukana. Jos Jää-romaani sai minut kuulemaan jäiden paukkeen saaristossa, sai tämä kirja tunteamaan työn raskauden ja toisaalta uudenlaisten toivon paremmasta elämästä sodan jälkeisessä pohjoisessa. 
Taustalla oli myös hyvinkin ajankohtainen teema, mutta en paljasta sitä. Se pilaisi osan kirjassa olevaa jännitettä. Perheiden ja sukujen historiaan on kautta aikojen sisältynyt salaisuuksia, niin tässäkin.

Miksi sinä lukisit: Jos kaipaat sukellusta Suomen historiaan hyvän tarinan muodossa. Kirja pitää hyvin otteessaan ja sen lukee nopeasti. Ja aina on kahvipöydässä kiva sanoa lukeneensa Finladia-ehdokkaana olleen kirjan :)


Ikään kuin ajatukset olisivat kadonneet ja jäljelle jääneet vain työtä tekevä mies ja miehen työ. Koko maailmassa ei ole muuta kuin avara viimainen valkeus ja rakentuva katto. Ei muuta kuin vasaran kärki ja sen iskua janoavat naulojen päät. Vain sillä on väliä, uppoaako naula kahdella vai kolmella lyönnilllä, vain sillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti