Keskeneräinen

Knitting is new yoga!

En tiedä olen ihan väärässä, jos väitän villasukkien kutomisen olevan jonkinlainen trendi. Tai sitten elän vain samanmielisten kuplassa.

Minulle kutominen on mitä parhainta terapiaa. 
Tasainen rytmi, työnsä jäljen näkeminen ja loppuun saattaaminen taitavat olla niitä tärkeimpiä asioita tässä puuhassa.

Mutta mutta... on myös se toinen puoli. Ne keskeneräiset työt ja hihattoman villapuserot. Moni mies ei voi käsittää tätä keskeneräisyyttä. Toisaalta nautin siitä, että erityisesti sukkia kutoessa saan valmista. Mutta toisaalta tämä on mitä suuressa määrin inspiraatiohommaa. 

Jos ei villapusero huvita, voi tehdä sukkia tai toisin päin. Ja koska tätä tekee vain omaksi ilokseen, ei se on niin justiinsa koska tulee valmista. Ja joskus se tekeminen itsessään on tärkeämpää kuin se, mitä siitä sitten tulee.

Oliko tässä kirjoituksessa sitten joku pointti? Ehkä se, että elämä on aina keskeneräinen ja sitä jatkuvaa muutosta on pakko oppia sietämään. Joskus sietämistä helpottaa kun voi ottaa kerän villalankaa, aloittaa sukat ja saada ne valmiiksi. Nähdä tehty työ ja olla siihen tyytyväinen. Tärkeintä on, että olemme tyytyväisiä itseemme. Siedämme omaa keskeneräisyyttämme ja yritämme jos ei tulla valmiiksi, niin jotenkin jalostua tai ainakin pysyä kyydissä, joskus sekin riittää.

Tovin mietinpohdin tämän blogin kohtaloa ja jatkoa, mutta ajattelin pysyä linjoilla. 

Ja löytää taas kuvaamisen ilo ja kirjoittamisen riemu. 

Eli pysykää mukana, Kirjopyykki is back!

 

M