sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lupauksen lunastus

Pitkään olen miettinyt tätä omaa ruokahuoltoa ja taloutta. Aika paljon elämäntilanne sanelee siihen reunaehtoja. Mutta jotain voi kuitenkin yrittää.
Päätin tänä vuonna panostaa ruokaan, monellakin tapaa. Kiinnittää huomiota laatuun, määrään, hävikkiin, mutta olla myös hintatietoinen. Hinta on tärkeä, mutta ei kuitenkaan kaikessa ohjaa päätöksiä.

Kaupan valtavien ruokahyllyjen ääressä valinnat tehdään hinta-laatu-valmistusmaa-sektorilla. Näitä puntaroiden teen valintoja. Maidon ostan sieltä mistä sen kotimaisena halvimmalla saan. Kannattaisi ehkä ostaa oma lehmä, sen verran paljon sitä tässä taloudessa menee. Mutta sen ylivertaisuutta ei voita mikään. Siitä saa koko perhe kalsiumia, d-vitamiinia ja proteiinia. Mieluummin otan kalsiumin maidosta kuin apteekin hyllyltä.

Lupasin itselleni opetella tekemään enemmän kasvisruokaa. Lisähaasteena on kaksi poikaa ennakkoluuloineen samassa taloudessa. Mutta päätin yrittää kuitenkin. 

Alkuun päästiin kikhernepihveillä. 



Pojista isompi oli mukana tekemässä pihvimassaa ja tehtiinkin se edellisenä päivänä valmiiksi maustumaan.
Voissa paistettiin ja sitten maistettiin. 
 Ja melkein itku pääsi kun esikoinen maistoi ja totesi "hyvää".

Se onnistuu sittenkin!

 
Nyt selaan kaikki lehdet ja etsin lisää hyviä reseptejä. 
Linssikeittoon on jo aineet ostettuna.

M


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti