torstai 9. tammikuuta 2014

Soppaviikko I

Ehkä tätä ei pitäisi sanoa edes ääneen, mutta teen sen silti. Oikeastaan arki on ihan jees. Loma on tarpeen, mutta jotenkin elämästä tulee hahmotonta. Syödään milloin sattuu ja mitä sattuu. Liikkumisestakin katoaa se viimeinenkin rytmi, vaikka aikaa periaatteessa olisi (siis periaatteessa, ei käytännössä).

Mutta arki, mikä ihana tekosyy palata ruotuun ja ottaa rytmistä kiinni. Tämä arjen aloitusviikko on ollut soppaviikko. 
Viikonloppunan tein sekä kasvissosekeiton että linssikeiton viikon ruokintaa ajatellen. Ruokahuoltoni pääperiaatteisiin on kuulunut noin 9 vuotta periaate "kerralla enemmän". Lasten kanssa ruuan laittamista on jatkuvasti ja sammiollinen soppaa on mitä mainioin tapa päästää itseänsä helpommalla. Ja sitäpaitsi keitot vain paranevat säilytyksessä.

Koska lupasin itselleni tavoitella pienempää ruokahävikkiä, nimesin kasvissosekeiton "saattohoito sopaksi". Miksi näin? Noooo....

Menin kauppaan ostamaan aineita ja muistin, että kotona on porkkanoita ja perunoita. Juu oli niitä, mutta ne eivät ehkä täyttäneet tuoreen raaka-aineen kriteeriä. En iljennyt ottaa niistä kuvia, aika rivossa kunnossa olivat. Mutta kun juurekset kuorivat ja keittävät, ne menevät täydestä kuin väärä raha.
Joukkoon lisäksi juustonjämiä ja vähän nahistuneita omenoita. Ja maistuva saattohoito-soppa oli valmis.

Ja koska ateriointihetkellä oli leipäkorissa myös kuivunutta leipää, paistoin lisuukkeeksi leipäkuutioita.

Saattohoito-soppa


Kriittinen makuraati tykkäsi niin kuin aina ja leipäkuutiot olivat hitti.



Tässä ohje Miian kasvissosekeittoon

Sipulia
Porkkanoita
Perunoita
Bataattia
Omena tai kaksi riippuen koosta
2 kasvisliemikuutiota
Sulatejuustoa (koskenlaskija voimakas on paras)
Mausteeksi yrttisuolaa, makeaa chilikastiketta ja mustapippuria
 

Teen aina sammiollisen ja pakastan annorasioissa. Hyvää ja kätevää.
Maistuvia hetkiä teille ja meille!

M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti