maanantai 20. tammikuuta 2014

Tavoitteita vuodelle 2014

Olen ehkä jo vähän myöhässä, mutta parempi se kuin ei silloinkaan. Vai miten se nyt menikään. Uuden vuoden alkaminen on monelle meistä jonkinlaista tavoitteiden, lupausten tai toiveiden esittämistä. Niin myös minulle. Hahmottelin itselleni kaksi tavoitetta, joiden sisään mahtuu huimasti asiaa.


Hyvää oloa pitää saada elämään lisää. Mitä kaikkea se sitten on? Aikaa itselle, niitä ihan omia juttuja, lukemista, neulomista. Omasta fyysisestä hyvinvoinnista huolehtimista liikkumalla ja ruokavaliolla. Hyvinvointi on tietysti myös nauttimista.

Päätin myös, että haluan oppia jotain uutta. Tähän mennessä olen löytänyt kaksi teemaa joissa opettelen; kasvisruoka ja valokuvaus. Syksyllä talouteen tullut järkkärikamera vaatii vielä melkoisen paljon opettelua. 

Siinä ne tärkeimmät, ja lisää tulee matkan varrella.
 Inspiroivaa vuoden alkua!

M
 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti