maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pari sanaa motivaatiosta

Olen tainnut täällä ennenkin tunnustaa, että minä olen sohvaperuna. Ei voi mitään, mutta se on luonteeseeni kirjoittettu ominaisuus, josta en pääse eroon. Mutta toiminko sen mukaan vai annanko sen hallita itseäni. Vähän sama kuin se, että minulla on absoluuttisen väärä sävelkorva ja musiikista en sinänsä ymmärrä mitään. Mutta rakastan laulamista, siis yksin autossa ja kovaa. 

Ihmisen on pakko liikkua ja istumatyöläisen vielä enemmän. Yhtälöä ei helpota yhden vanhemman talous, epäsäännöllinen työ ja megapitkät työmatkat, jotka on pakko kulkea autolla. En minä liikuntaa inhoa, päinvastoin. Mutta se sohvalla kirjan lukeminen vain on niin paljon kivempaa. 

Kun aika on kortilla ja suurin osa ns. vapaa-illoista menee töissä, ei voi kuvitella harrastavansa mitään kovin säännöllistä. Aikaisemmin ajattelin, että miksi mennä jumppaan tai salille, jos siellä ei voi käydä kolme kertaa viikossa. Mutta nyt on mentävä silloin kun pääsee. Ja se satunnainen lenkkeily ei valitettavasti riitä. Ikää tulee ja kroppa rapistuu, joten lihaksillekin on annettava hommia. Istumatyöläisen heikko kohta on niska, selkä ja hartiat, ja lenkillä ne eivät hahvistu. Ehkä vähän vetreytyvät, mutta ei vahvistu.

 
Vuosi sitten teetin itselleni kuntosaliohjelman ja sainkin hyvä boogien päälle. Mutta sitten tuli loma ja sen jälkeen alkoi taas työt ja niin edelleen. Viime viikolla ostin itselleni kahvakuulan ja ajattelin, että se on tyhjää parempi. Siis se, että sillä vähän vahvistaa lihaksia kuin ei tekisi sitäkään vähää. Ja se on itse asiassa ihan kivaa lenkin päälle laittaa musat soimaan ja hetken heilua kuula kädessä.

Mikä muu sitten minua motivoi ja saa liikkeelle kuin kansanterveydellinen näkökulma? No, enhän minä olisi minä, ellen motivoituisi kivoista urheiluvaatteista. Harakka mikä harakka.
Terveysvaikutukset, hyvä kunto ja liikunnasta saatava hyvä mieli ovat ne tärkeimmät. Mutta jotenkin on kivempi laittaa jalkaan pirtsakat kengät ja värikäs toppi. Ja juoksu (lue lenkkeily) on välineurheilua. Löysin hyvästä alesta kylmään keliin trikoot ja takin. Ja bonuksena pienemmällä prosentilla kivan näköiset vermeet. Nyt kelpaa lähteä ja tekosyitä on vähemmän kun on sään ja katseen kestävät varusteet. 



Jatkan tätä taisteluani liikunnan hyödyn ja motivaation kanssa. Mutta koskaan ei ole jälkikäteen harmittanut kun tuli lähdettyä. Jostain luin motivaation hakemiseen hyvän periaatteen: Älä ajattele miltä tuntuu nyt, vaan miltä tuntuu sen jälkeen!

Päätän sporttinurkkani täältä tähän, palataan uusin aihein seuraavalla kerralla.
M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti