keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tomaatti-oliivileipä

Heipsan!
Nyt olisi tarjolla teille yksi luottoresepti. 
Tätä leipää olen monesti tehnyt erilaisiin illanistujaisiin ja juhliin. Helppo, nopea ja todella maukas. 
Sopii myös tuliaisleiväksi kylään.
Leipää olen syönyt ensimmäisen kerran työkaverini tekemänä ja siitä lähtien se on kuulunut omaan valikoimaani. 
En tiedä mistä alkuperäinen resepti on, joten kirjoitan sen tähän teille.

***********

4 munaa
2 dl maustamatonta jugurttia
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kuivattua basilikaa
3/4 tl mustapippuria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g emmentaljuustoa
3/4 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl oliiveja
1 rkl öljyä

Lisäksi voita vuoan voiteluun ja päälle 2 rkl pinjansiemeniä 
(itse olen käyttänyt auringonkukan siemeniä kun niitä yleensä on valmiina kaapissa)

Ensimmäisenä laitetaan uuni lämpenemään 180 asteeseen ja voidellaan leipävuoka. 
 Kanamunien rakenne rikotaan kulhossa ja sekaan laitetaan jugurtti ja mausteet. 
Sekoitetaan tasaiseksi. 
Toisessa kulhossa sekoitetaan vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisätään taikinaan. 
Juusto kuutioidaan tai raastetaan ja aurinkokuivatut tomaatit leikataan paloiksi. 
(olen käyttänyt valmiiksi kuutioitua versiota, samoin oliivit olen ostanut viipaleina)
Lisätään vielä oliivit ja öljy (voi käyttää tomaattien öljyä).

Taikina kaadetaan vuokaan ja päälle ripotellaan siemenet. 
Paistetaan 180 asteessa noin tunti. 
Jos leipää jää yli, säilytä se jääkaapisssa. 

**********



Kun tarjoat tätä vieraillesi tai viet tuliasiksi, varaudu siihen, 
että sinulta tullaan pyytämään tätä jatkossakin :)

M

2 kommenttia:

  1. Niinpä, kiitos tuomisista! Se mitä jäljelle jäi, sai myös teineiltä ihastelevat kommentit "ai Miian itse tekemää?", sairaan hyvää!

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kuulla että teini-osastokin tykkäsi! Voisi lisätä ohjeeseen, että "teineillä testattu"

    VastaaPoista