perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulua talossa

Arvatkaa onko se piparitalo edelleen kokoamatta, no on? Mutta on tässä kuulkaas saatu kaikenlaista muuta aikaiseksi. Koko päivän olen jotain tehnyt. Kävin ruokakaupassa tekemässä joulun hankintoja (mää mitään listaa ollut tehnyt, siinä samalla suunnittelin), ostin joulun kukkaset itselleni. Ja siivonnut. 

En uskalla edes tunnustaa koska täällä on viimeksi siivottu kunnolla. Eli mun joulusiivous on se, mitä toiset pitävät viikkosiivouksena. Mutta ainakin täällä näkee työnsä tuloksen.


Siivouskaveri

Lahjapuoli on hyvällä mallilla eli kaikki hankittu ja asianmukaisiin kääreisiin laitettu.
Kävin myös noutamassa pakettiautomaatista sinne tulleen lähetyksen ja purin sen pukki-valmiiksi. Okei, vähän oli pakko tunnustella mitä siellä voisi olla. Mutta ei selvinnyt. Ihana kun on aattona ainakin yksi ylläri. Muuten taitaa olla aatto aika vähälahjainen. Eniten sitä kuitenkin nykyään nauttii lasten riemusta.

Paketointi-musiikkina jouluklassikko jo vuosien takaa. Tämä on se, mikä tuo joulun.




Lasten riemusta puheen ollen. Eniten on ilmassa jännitystä. Pojista pienempi joka nukkui viime(kin) yönä minun vieressä heräsi klo 5 ja kysyi: "voiko jo mennä avaamaan joulukalenterin". Ei voi, pää tyynyyn nyt on vielä yö. Toinen sankari oli herännyt 5.30. Että ihan vain vähän jännittää. 


Voimia viimeisiin päiviin!



M

3 kommenttia:

  1. Bamse-muorihan totesi, että siivoa kerran vuodessa - oli siihen tarvetta tai ei.
    Ei oo totta toi levy!! Sieltä kuuluu varmaan vaan pihinää ja rahinaa, hauskaa että siitä on tullut sulle noin tärkeä :)

    VastaaPoista
  2. Kukaan tai mikään ei laula Sylvian joululaulua kauniimmin kuin Sympaatti. Ja onneksi en ole mikään äänentoisto-hifistelijä eli kyllä siitä vielä sen verran kuuluu, että minä pääsen fiiliksiin :)

    VastaaPoista
  3. Hieman on jännitystä ilmassa. Tuntuu ihan hyvältä idealta itse asiassa, että pitääkin mennä toimistolle vielä maanantaina. Ja että jouluaatto on jo sitten tiistaina, enää 2 luukkua. Jaksaajaksaa.

    VastaaPoista