Lämmön toivossa inspiroin hieman kesäisempää ja värikkäämpää pukeutumista. Tai no, minun kohdalla värikkyys on vähän niin ja näin, mutta yritystä olisi kuitenkin.
Sitä mukaa kun valo lisääntyy, näyttää vaatekaappi jotenkin ankealta. Samaa valittelin viime vuonna huhtikuussa täällä. Taitaa kuulua vuodenkiertoon samalla tavalla kuin jokakeväinen ilo ensimmäisistä leskenlehditä. Nyt ollaan taas tilanteessa "jotain värikästä ja iloista ja pirteää". Mutta kun neutraalit värit tuntuvat niin omalta. Onneksi minua myös autetaan pääsemään laatikon ulkopuolelle.

Olkoon tuliaisiksi saatu oranssi laukku tämän kevään revittely. Sopii hyvin kesällä sinivalkoisen lookin kanssa. Että pysyy turvallisuuden tunne, jotain uutta ja jotain turvallista. Siinä on hyvä alku.
Valoa keväiseen viikkoon!
M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti